Ensinnäkin anteeksi ihan kamalasti, että kesti näin luvattoman kauan osaa tehdessä D:
On mulla kuitenkin syy tähän, nimittäin koko elokuu meni aikalailla säätäessä asunnon haun ja muuttamisen kanssa, joten ei ole ollut paljoa aikaa pelailla simssiä, vaikka innostusta on ollut paljonkin :c
Mutta nyt yritän petrata tätä osien julkaisu vauhtia, lupaan sen!
Mutta ei mulla muuta, ootte tätä osaa saanut kauan odottaa, joten osan kimppuun siitä -->
_________________________________
Jesselle, Hannalle ja Villelle oli kertynyt paljon rahaa hyvien arvosanojen takia, joten he päättivät jättää asuntolan taakseen ja muuttaa kolmestaan omaan kämppään.
Ikkunoihin ja hienoon sisustukseen rahat eivät olleet riittäneet, mutta talosta löytyi kyllä kaikki tarpeellinen.
Muuton huonona puolena oli kuitenkin se, että muuttostressi rasitti Jessen ja Miran jo muutenkin heikentynyttä suhdetilannetta.
"Kuule Mira, mä en ole varma, onko tässä meidän suhteessa enää mitään järkeä", Jesse totesikin Miralle lopulta eräänä päivänä.
Mira ei meinannut kuitenkaan ymmärtää tilannetta.
"Miten niin? Minusta meillä menee hienosti!", tyttö väitti muka yllättyneenä, mutta Jesse kyllä huomasi tämän valehtelevan.
"Ehkä meidän pitäisi vaan erota", Jesse ehdotti nyt ykskantaan, ettei viesti jäisi varmasti epäselväksi.
"Mutta kun en mä halua! Mä luulin, että meillä olisi hieno tulevaisuus edessä ja me mentäisiin naimisiin ja saataisiin kaks lasta ja koira ja auto ja...", Mira alkoi selittää hysteerisenä, kunnes Jesse keskeytti hänet.
"Sori, mutta sun pitää nyt poistua. Hauskaa loppuelämää", Jesse sanoi melko anteeksipyytävänä, mutta jämäkästi osoittaen samalla ovea.
Kohta Mira tajusi, ettei vastusteluista ollut mitään hyötyä enää ja ymmärsi lähteä.
Ei mennyt kauaakaan, kun Jessellä oli jo toinen nainen kainalossa.
Pirtsakka Liila Siitonen -niminen cheerleader oli Jessen mieleen ja sai Miran näyttämään rinnallaan tylsältä ja tätimäiseltä.
Liilan kanssa Jessellä ei myöskään ollut minkäänlaista kiirettä, vaan he ottivat rauhallisesti ja katselivat mihin suuntaan suhde kehittyi tekemättä vielä tarkempia tulevaisuuden suunnitelmia.
Ainoa ongelma Liilan kanssa tuntui olevan se, että tyttö oli aina menossa. Mutta sellaisia ne cheerleaderit olivat ja sen Jesse joutuisi vain kestämään.
Myös Hanna alkoi edistyä rakkaus-asioissaan. Eräänä iltana hän kutsui pitkäaikaisen ihastuksensa Santerin käymään ja uskaltautui vihdoin paljastamaan hänelle tunteensa suudelman muodossa.
Santeri tuntui olevan tapahtumasta onnellinen, mutta myös hieman ymmällään.
"Tarkottaako tää, että sä tykkäät musta?", hän kysyi hämmentyneenä suudelman jälkeen.
"Voi hiivatin tampio", Hanna nauroi ja suuteli Santeria uudestaan.
Villen rakkauselämään sen sijaan ei kuulunut ketään muuta, kuin yksi ilkeä exä, jota näkyi pihalla usein potkimassa roskapönttöjä ja varastamatta lehtiä.
"Lillii!", Ville kuitenkin huusi törmätessään naiseen eräänä yönä ja yritti lämmitellä heidän välejään suudelmalla.
Lilli ei kuitenkaan idealle lämmenyt, vaan tönäisi Villen rajusti kauemmas.
"Munapää! Sä petit mua, etkö muista?!", Lilli rupesi huutamaan kurkku suorana. Ville nielaisi kuuluvasti ja totesi mielessään, että nyt oli hyvä aika paeta sisälle.
Villeä ärsytti, kun Lilli ei ollutkaan lämmennyt hänelle.
Kahden kuluneen opiskeluvuoden aikana Villen maine naistenkaatajana oli ehtinyt kiiriä jokaisen kampuksen naishenkilön korvaan, joten nykyään naiset välttelivät häntä kuin ruttoa.
Ville katui myös sitä, että oli mennyt pettämään Lilliä tämän naaman edessä. Lilli oli yksi niistä harvoista hänen valloituksistaan, joista hän jopa välitti edes jollain tasolla. Ehkä hän jopa piti Lillistä?
Ville ei myöskään mitenkään voinut ymmärtää, miten Jesse oli onnistunut iskemään kuuman cheerleadin, eikä hän. Jokainen opiskelijapoikahan haaveili cheerleadereista, mutta miten juuri hänen veljensä sai sellaisen? Ei mennyt taas nallekarkit tasan, hän tuumi.
Ja tämä epätasa-arvoisuushan ei ainakaan parantanut veljesten välejä.
"Vai että ihan cheerleader? Haista sinä...!"
Jesse ei ymmärtänyt mitä hänen parisuhteensa häiritsi Villeä, mutta tuli siihen tulokseen, että Villeä häiritsi kuitenkin kaikki mitä hän teki, joten oli parempi antaa vain asian olla.
Kolmannen vuoden ensimmäinen puolisko kului nopeasti. Ville tajusi haluavansa Lillin takaisin elämäänsä, joten alkoi pikkuhiljaa lämmitellä tätä. Pari ensimmäistä viikkoa Lilli löi aina luurin korvaan, kun Ville yritti soittaa, mutta lopulta tyttö oli lämmennyt tapaamaan Villen ja siitä juttu oli taas lähtenyt.
"En mä tarvii muita, kun sut", Ville väitti viattoman kuuloisesti, vaikka romantiikkatavoitteisena siminä tiesi itsekin valehtelevansa. Mutta ainakin hän yrittäisi tällä kertaa pysyä Lillille uskollisena.
Merkkinä siitä hän päätti pyytää Lilliä tyttöystäväkseen. Lilli oli yllättynyt, mutta suostui ehdotukseen.
Villellä oli hieman huono aavistus siitä, miten hän parisuhteessa kestäisi, mutta olisi se yrittämisen arvoista, kun kyseessä oli Lilli.
Hanna ja Jesse sen sijaan pistivät aina vuoden alussa ankarimman opiskelun ajaksi parisuhteensa melkeimpä jäihin.
Neljäs vuosi koittaisi pian ja silloin pitäisi opiskella ankarasti, joten siihen oli parasta totutella jo nyt.
Tentteihin lukemisen lisäksi Jesse opiskeli myös kaikkea muuta mahdollista elämäntavoitteensa vuoksi. Mitä nopeammin hän saisi kaikki taidot huippuunsa, sitä nopeammin hän saisi platinamielialan koko loppuelämäksi.
Sai hän kuitenkin aina jostain välistä varattua aikaa Liilan tapaamiseenkin.
Liila oli kyllästynyt tyyliinsä ja halusi jotain, mikä korostaisi enemmän hänen kasvojaan. Jesse tottakai tarjoutui hommaan.
Kulmakarvoja muotoilemalla, meikkiä lisäämällä ja hiuksia leikkaamalla sekä värjäämällä Liilasta saatiinkin parhaat puolet esiin. Taas kerran Jesse sai olla ylpeä työstään.
Vaikka Hanna aloittaisi kohta neljännen vuoden yliopistossa, ei se tarkoittanut, että hän olisi yhtään kypsempi kuin ennenkään.
Lumessa rellestäminen oli aina yhtä hauskaa ja pihalle tarvittiin se perinteinen lumiukko ovea vahtimaan.
Myös Ville päätti tehdä oman versionsa lumiukosta tontin laidalle.
Jesse ei kuitenkaan pitänyt Villen tekemästä, vaan päätti hyökätä sen kimppuun ja hakata sen maan tasalle.
... Ja rakentaa tilalle omansa. Hmmph, veljesrakkautta parhaimmillaan.
Muutenkin Jesse yritti ärsyttää pikkuveljeään kaikin mahdollisin tavoin.
Ville ei varmaan oikein arvostanut sitä, että joka kerta kun telkkarista tuli tärkeä jalkapallo-ottelu, Jesse ei tietenkään löytänyt muuta katselupaikkaa, kuin suoraan television edessä.
Kauaa ei kuitenkaan tarvitsisi enää kestää, sillä kolmas vuosi vain liukui ohitse ja pian oli jo aika aloittaa neljäs huippuarvosanoin.
Pian olisi siis jo kotiinlähdön aika. Tästä syystä Ville päätti eräänä iltana kutsua tyttöystävänsä Lillin kylään.
.... Ja kosia tätä.
Lilli tietenkin vastasi myöntyvästi. Ehkä heillä olisi onnellinen tulevaisuus edessään menneestä huolimatta?
Myös Jesse päätti kysyä tärkeän kysymyksen tyttöystävältään.
"Liila, haluaisitko sä muuttaa mun kanssa yhteen, kunhan yliopisto loppuu?"
Liila nyökkäsi ilahtuneena. Pian he pääsivät aloittamaan yhteisen elämän.
Pian alkoikin se kauan odotettu neljännen vuoden viimeinen puolisko.
"Lykkyä tykö, toivottavasti saadaan molemmat laudaturit", Hanna tsemppasi Jesseä heti vuoden alussa.
Ankara opiskelu alkoikin välittömästi loppukokeiden jälkeen. Täksi ajaksi veljekset pystyivät myös hautaamaan sotakirveensä ihan oman etunsa vuoksi.
Violetkin päätti tulla vihdoin moikkaamaan lapsiaan ja julkistamaan erään tärkeän uutisen...
"Jesse, minä ja isäsi ollaan päätetty, että sinä olet perijä ja palaat kotiin heti tämän vuoden loputtua", Violet totesi halaten poikaansa.
Jesse ei oikein tiennyt miten suhtautua uutiseen. Olihan se hauskaa palata takaisin lapsuudenkotiin, mutta oikeastaan hän oli jo valmis aloittamaan oman elämän kahdestaan Liilan kanssa.
Mutta eipä siinä varmaan paljoa valittamisen varaa ollut, kun vanhemmat olivat päättäneet hänelle näinkin tärkeän tehtävän antaa.
Jesseä hävetti jo ajatuskin siitä, mitä kävisi kun hän kertoisi Liilalle tästä.
Jättäisiköhän tyttö hänet kun saisi tietää, että he muuttaisivat pysyvästi asumaan Jessen vanhempien luo?
Ehkä olisi parasta kertoa vasta, kun olisi pakko...
Ja pian olisi pakko.
Kaikki kolme sisarusta valmistuivat yliopistosta parhain arvosanoin ja saivat laudaturin.
"Hei hei, pikkusisko", Jesse hyvästeli Hannan ennen tämän lähtöä. Hanna sai lähteä ensimmäisenä yliopistolta.
"Pidä ittes miehenä", Hanna vielä nauroi.
Kohta oli Jessen vuoro lähteä. Taksi oli ottanut Liilan kyytiin jo etukäteen ja tyttö odotti innolla, että hän ja Jesse pääsisivät omaan kämppään. Paitsi etteivät pääsisi. Jesse ei vieläkään ollut kertonut hänelle.
"Me muuten muutetaan mun porukoiden luokse", hän totesi ykskantaan noustessaan taksiin.
"Ahaa, kunnes saadaan oma kämppä vai? No problem", Liila kohautti olkiaan.
Jesse veti syvään henkeä, ja saattoi vain odottaa miten pahasti Liila räjähtäisi.
"Eikun pysyvästi", Jesse selitti.
"ANTEEKS MITÄ?!"
_________________________________________
Tähän on hyvä jättää tämä suht lyhykäinen osa :)
Ens osasta tulee sitten varmaan pidempi.
Mutta juu, Jesse on siis perijä c: Oottekos tyytyväisiä perijävalintaan? Ja muutenkin kommenttia tulemaan! C:
Liilasta tuli nätti, hyvä pari Jessen kanssa :)
VastaaPoistaOsa oli hyvä ja toivottavasti Liila ei nyt hirveästi järkyty joutuessaan asumaan Jessen vanhempien kanssa saman katon alla.
Villekin näköjään alkoi rauhoittua naisten kaatamisen suhteen.
Jäänpä odottelemaan, miten Jessen ja Liilan suhde etenee :)
Jeps, on ne söpsö pari :3
PoistaHaha, saa nähdä järkyttyykö :D
Niin, katsotaan kestääkö tuo Villen rauhoittuminen...
Jeps jeps, jääppäs :3
Ooo, jessestä tuli perijä, ihanaa <3 toivottavasti sen suhde liilan kanssa ei nyt tohon kaadu... Liila vaikuttaa sympaattiselta. Ja villekin pääsi kihloihin, ihanaa! Pysyis nyt sitten uskollisena.
VastaaPoistavähän kökkö kommentti kun oon lentokentällä ja portti aukee kohta mutta jään odottelemaan jatkoa! (:
Jepsis, itsekkin tykkäilen c: Toivotaan!
PoistaHaha, ihan hyvähän toi kommentti on :D Ja kiva kun jäät :3
Oijoi, en nyt tiedä oliko paras mahdollinen idea kertoa "vasta kun on pakko". :O Toivottavasti Liila ei nyt sentään hylkää Jesseä tämän takia... On nimittäin nätti tyttönen, tulis hyvä vaimo Jesselle.. :P Hui kuulostipa tuo jotenkin oudolta anoppi/appiukkomaiselta puheelta :O
VastaaPoistaOi, Ville kihlasi Lillin <3 Kunpa nyt ei vaan sortuisi pettämään tätä.. Ohhoh, tulipa jotenkin hirveän saman oloinen kommentti kuin nuo edelliset :P Mutta kuitenkin, se perus setti: "tyykäsin osasta ja odotan jatkoa" ;D
Nii-in, se nähdään :D haha, ollaan kaikki Liilan anoppeja ♥
PoistaToivotaan ettei petä ^^
Jeps c: