sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Osa 4. Kahden tulen välissä

 photo elmeri1.png

Jeminan lähdettyä yliopistoon Violetilla oli hieman tylsää ja yksinäistä kotona. Lisäksi hänellä oli pienet paineet perijän-pestin takia, joten hän päätteli, että olisi parasta viedä jonkinasteinen sulhasehdokas vanhemmille näytille mahdollisimman pian.
Niimpä hän lähti eräänä päivänä Stadiin vilkuilemaan, jos sopivia miekkosia näkyisi.

 photo elmeri2.png

Ensimmäisenä Violet päätti suunnata Auringonpaisteen puistoon, joka kuulosti positiivisen Violetin korvaan mainiolta.

 photo elmeri3.png

Hyvännäköisiä miehiä ei kuitenkaan siellä näkynyt muita, kuin Bossankin ihailema Taneli Goottila. Taneli oli kuitenkin edelleen naimisissa Cassandra Goottilan kanssa, joten Violet päätti jättää tämän rauhaan ja suunnata jonnekin viihtyisämpään paikkaan.

 photo elmeri4.png

Seuraavana Violet suuntasi 50-luvun tyyliseen kulmakuppilaan, joka vaikutti hyvältä paikalta tavata uusia simejä.
Vaikkei unelmien herraa löytyisikään, Violet silti hyötyisi kaikista uusista tuttavuuksista ainakin työn kantilta.

 photo elmeri5.png

Heti kuppilaan sisään astuttuaan Violet bongasikin tämän Hannes -nimisen tarjoilijan, johon hän iski välittömästi silmänsä. He ehtivät jutella hetken ja Violet sai myös ongittua mieheltä tämän numeron, mutta sitten tämän oli pakko jatkaa töitä.
Violet ei kuitenkaan halunnut jättää kaupunkikierrostaan siihen, vaan päätti katsella vielä näkyisikö muita huomionarvoisia sulhasehdokkaita.

 photo elmeri7_zpsf2803edf.png

Ei mennyt kauaakaan, kun tämä monissa legacyissä esiintynyt herra pyyhälsi jo paikalle.

 photo elmeri8_zps8c0b5280.png

"Kuuma, kuumempi, hottis!"

 photo elmeri9_zpsc50a8470.png

Pari tuntia kului ihan vaan jutellen ja tutustuen. Violet pisti kaiken vetovoimansa peliin ja yritti pitää miehen mielenkiintoa yllä niin kauan kuin mahdollista.

 photo elmeri10_zps14dbb643.png

Hän onnistuikin saamaan kaiken miehen huomion itselleen. Hän sai keskustelun aikana tietää, että miehen nimi oli Jaakko ja hän työskenteli ravintola-alalla. Heillä tuntui olevan myös todella paljon yhteistä.

 photo elmeri11_zpsb7d76a23.png

Jaakon hurmaavasta ulkonäöstä ja mukavasta luonteesta huolimatta Violet ei ollut varma, oliko Jaakko hänelle se oikea. Toisaalta myös Hannes veti häntä puoleensa ja tuntui luovan pahoja katseita, kun hän ja Jaakko kuhertelivat keskellä ravintolaa.

 photo elmeri12_zps52768b2e.png

Violet pyysi Jaakolta tämän puhelinnumeron ja vilkutteli vielä Hannekselle hurmaavasti, ennen kuin poistui ravintolasta.

 photo elmeri13_zpsae9ac522.png

Hänellä olisi paljon mietittävää...

 photo elmeri14_zps040f88c5.png

"...Ja sitten on Jaakko, jonka mä kans tapasin sillon pari päivää sitten. Se on tosi hauska ja komea, mutta liian... Normaali. Se on sellaisella tylsän tavallisella tavalla komea, tiedätkös?", Violet puheli Nexukselle miesongelmistaan. Nexus ei tajunnut sanaakaan, vaan tuijotti Violetia hämmentyneenä.
"Oot oikeessa, ehkä mä soitan sille", Violet huokaisi ja laski linnun takaisin häkkiinsä.

 photo elmeri16_zps7b54f353.png

Violet ja Jaakko sopivatkin treffit siihen samaan kuppilaan, missä tapasivat. He pitivät hauskaa ja tutustuivat ennen pöydän varaamista.

 photo elmeri17_zpsa9a61309.png

Pöytään istuttuaan Violetin hymy kuitenkin hyytyi.
"Jahas, että tällaista", Hannes totesi kylmästi murheellisen näköisenä.

 photo elmeri18_zpsbf32a5a3.png

"Mitäs sais olla?", hän kuitenkin kokosi itsensä ja veti leveän tekohymyn naamalleen.

 photo elmeri19_zps6f844c44.png

Violet tilasi vaivaantuneena kummallekin kuorrutettua hummeria, mutta heti Hanneksen lähdettyä näköpiiristä hän katsoi Jaakkoa hädissään.
"Voitaisko pliis lähteä?", hän kysyi, mutta Jaakko oli sitä mieltä, että kun he nyt kerran tilasivat niin he myös söisivät nyt täällä.

 photo elmeri20_zps55a07479.png

Koko ruokailun ajan ainut asia Violetin mielessä oli Hannes, joten treffeistä ei meinannut tulla mitään. Lisäksi Jaakko osoittautui odotettua tylsemmäksi tyypiksi ja välillä Violet meinasikin nukahtaa pöytään.

 photo elmeri21_zps4557367f.png

Näin ollen heti ruuan jälkeen Violet päättikin lopettaa treffit ja lähteä kotiin. Vastaan tuli vielä yksi nolo tilanne, kun Jaakko olisi halunnut suudella illan päätteeksi, mutta Violet halusi vaan äkkiä pois.

 photo elmeri22_zpsacc4489a.png

Mietittyään taas pari päivää Violet vihdoin päätti, että se oikea mies hänelle olisi sittenkin Hannes. Korvaukseksi treffeistä Jaakon kanssa hän päätti kutsua Hanneksen treffeille kanssaan.
"Anteeks, oon oikeesti pahoillani. En mä Jaakosta oo kiinnostunut, vaan susta", Violet vakuutteli vieläkin hieman epäuskoiselle Hannekselle.

 photo elmeri23_zps7c52a512.png

"En mä muita haluu kun sut..."

 photo elmeri24_zpsaa94f23f.png

Siitä hetkestä eteenpäin tuo pariskunta oli erottamaton. Ei mennytkään kuin pari päivää, kun Hannes muuttikin jo taloon.

 photo elmeri25_zps6fb2be78.png

Häätkin hoidettiin siinä muuton yhteydessä, sillä kummallakaan ei ollut intoa pitää suuria tai hienoja häitä. He halusivat vain toisensa.

 photo elmeri26_zps5e0e0cb0.png

Hannes olikin oikein esimerkillinen aviomies ja antoi vaimolleen jopa ruusuja. Violet ei todellakaan katunut valintaansa Hanneksen ja Jaakon välillä.

 photo elmeri27_zps2750c7d5.png

Hannes ei myöskään halunnut olla vaan Ruusiloiden siivelläeläjä, joten hän haki välittömästi töitä. Sopiva ura löytyi pelialalta brassailijana.

 photo elmeri28_zps2efc9890.png

Teininä RuneScapen ja WOWin hakkaaminen tuotti vihdoin tulosta, sillä Hannes sai välittömästi ylennyksen farmariksi.

 photo elmeri29_zps8c3a70cb.png

Killiankin oli enemmän kuin tyytyväinen, kun taloon saatiin toinen mies. Viimeiset parikymmentä vuotta akkavaltaisessa talossa oli käynyt koville, kun ennen hänellä ei ollut ollut ketään jonka kanssa puhua miehekkäistä jutuista, kuten autoista ja peleistä. Ainoa plussapuolena naisten keskellä asuessa taisi olla se, että Killian osasi nyt erottaa kerman -ja juustokakunkeltaisen toisistaan.

 photo elmeri30_zps98643b2c.png

Myös tuoreen vaimon ahkera työntekoja tuotti tulosta ja Violet ylenikin pianovirtuoosiksi.

 photo elmeri31_zps99d02300.png

Ihan heti Violet ei kuitenkaan enää takaisin töihin pääsisi, sillä hänen ja Hanneksen jälkikasvu alkoi eräänä päivänä ilmoitella olemassa olostaan.

 photo elmeri32_zps78ba8477.png

Hannes oli tottakai uutisesta innoissaan. Hän olikin jo toivonut lasta, jolle voisi opettaa uusia juttuja ja jonka kanssa voisi leikkiä.

 photo elmeri33_zps17554db9.png

Killiankin onnistui vihdoin saamaan viimeisen ylennyksen ja nousi uransa huipulle, eli talousneroksi. Nyt hän voisi vanhettuaan jäädä hyvillä mielin eläkkeelle.

 photo elmeri34_zps30487046.png

Raskausaikansa Violet päätti käyttää hyväkseen kirjoittamalla romaanin. Hän oli halunnut tehdä niin jo kauan, muttei töiden takia ollut koskaan ollut aikaa, joten nyt oli oiva hetki toteuttaa tämäkin toive.
Kirja olikin oikea menestys ja Violet tienasi sillä päälle kaksituhatta simeleonia.

 photo elmeri35_zps5f42ba6a.png

Kirjoittaessa aika kului kuin siivillä ja pian koittikin suuri päivä. Violet, kuten äitinsäkin Jeminaa synnyttäessä, sattui tottakai olemaan synnytyksen hetkellä yksin kotona muiden ollessa töissä, joten hän kävi läpi hyvin omatoimisen synnytyksen.

 photo elmeri36_zps807c7bcc.png

Uuden tulokkaan myötä taloon saatin ensimmäistä kertaa miesvalta. Suloinen poikavauva oli perinyt kaiken silmienväriä lukuunottamatta äidiltään.

 photo elmeri37_zpsa6227e6d.png

Vauva sai nimekseen Jesse Ruusila. Jesse sai oman pirteän värisen huoneen yläkerrasta.

 photo elmeri38_zps5a4b0f51.png

Hannes oli tottakai todella ylpeä pojastaan.
"Kun sä vähän kasvat mä opetan sut pelaamaan futista ja World of Warcraftia!"

 photo elmeri39_zps273e13d5.png

Kun Violet oli nyt virallisesti perijä ja pyöräyttänyt jo ensimmäisen jälkeläisensäkin, muu perhe tuumi, että olisi sopiva aika maalata hänestä perijätaulu koristamaan seinää Bossan perijätaulun rinnalle.
Hannes sai kunnian maalata taulun ja osoittautuikin hyvin lahjakkaaksi.

 photo elmeri40_zpsb7718acc.png

Taulusta tulikin oikein hieno ja se päätyikin sitten sinne perijäseinälle Bossan kuvan viereen.

 photo elmeri41_zps4f13b27a.png

Taulu maalattiinkin juuri oikeaan aikaan, eli ennen Violetin vatsan kasvamista. Jesse saisi näköjään pian sisaruksen.

 photo elmeri42_zps392a6966.png

Ei mennyt kauaakaan kun juhlittiin jo pikku-Jessen synttäreitä.

 photo elmeri43_zps019a789a.png

Ja komea poika Jessestä kasvoikin! Selvästi isäänsä tullut, ehkä pikkusisaruksissa näkyisi äidinkin geenejä?

 photo elmeri44_zps901fbec9.png

Isoisä Killiankin halusi luonnollisesti olla osa lapsenlapsensa elämää, joten hän ottikin tehtäväkseen opettaa Jessen puhumaan. Jesse itse ei ajatuksesta aluksi ollut kovin mielissään, mutta kyllä siitä loppujen lopuksi olisi paljonkin hyötyä.

 photo elmeri45_zps60c56581.png

Raskaudesta huolimatta Violet ei aikonut tällä kertaa jättäytyä töistä pois. Hän oli edennyt urallaan jo kapellimestariksi ja tähtäsi vieläkin korkeammalle, aina huipulle asti.
Se kuitenkin vaati jatkuvaa taitojen opettelua ja uusien ystävien hankkimista, mutta Violet oli valmis tekemään sen verran menestyksen eteen.

 photo elmeri46_zps4b3f0e57.png

Oli Jesse perinyt äidiltään ainakin eläinrakkauden. Dora kiintyi Jesseen välittömästi ja tunne oli molemminpuolinen. Ehkä nyt Jeminan lähdön jälkeen Doran seuraava "omistaja" olisi Jesse vähän kasvettuaan?

 photo elmeri47_zps6853ea5a.png

Eräänä iltana olikin sitten jo Violetin aika synnyttää. Tällä kertaa kotona oli jopa porukkaa ja synnytys suijuikin paljon tuskattomammin, kun oli ihmisiä ympärillä kannustamassa ja rauhoittelemassa.

 photo elmeri48_zps3dba81e4.png

Tällä kertaa syntyi vähän enemmän äitinsä näköinen poikavauva, joka sai nimekseen Ville Ruusila.

 photo elmeri49_zps62b15e99.png

Ville asutettiin samaan huoneeseen veljensä Jessen kanssa.

 photo elmeri50_zps761b5051.png

Violetin raskauden aikana työskentelystä oli selvästi hyötyä, nimittäin seuraavan kerran kun hän meni töi, hän sai ylennyksen ja saavutti siten musiikki-alan huipun. Tervehtikää siis rock-legendaa!

 photo elmeri51_zpsfbac1eaf.png

Otetaanpa vielä loppuun parit synttärit. Tässä Jesse lapsena...

 photo elmeri52_zpsd87afbac.png

... Ja tässä Ville taaperona. Oikein söpöjä poikia molemmat.

_________________________________________________

Hihii, lapsia :3 Nyt ollaankin siis päästy jo kolmanteen sukupolveen, hui :o
Mutta juu, kommenttia saa heittää, kuten aina :3

5 kommenttia:

  1. Voi ku söpöjä muksuja, ei voi muuta sanoa <3 etenki Jesse-taapero oli hirmu suloinen, on se toki lapsenakin söpö, ei sillä :D
    Jatkele toki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne :3 Jesse on tosiaan miunkin lemppari, vaikkei mulla varmaan lemppareita sais olla :'D
      Jatkelen juu ^^

      Poista
  2. Luoja, onneksi et naittanut Violetia Jaakolle (vai Jaakkoa Violetille) :D Se on siis niin last season jos sanontaa sopii käyttää.. :D Hannes on much moore personal. Ja todella komea! :>

    Oi, todella suloisia lapsia (kirjoitin ekaks 'lapseja'? :D). Kiva saada välillä poikia taloon. Ja näköjään Killian on samaa mieltä. Osaapahan kuitenkin erottaa juustokakun- ja kermankeltaisen toisistaan, vai miten se meni? :D Jatkoa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Jaakkoa ajattelin aika hartaasti koska se kuitenkin olis ollut helpompi kuin Hannes, koska just noita tarjoilijoita on about puolimahdotonta lähestyä :D Mutta olis varmaan tullut aika valmiskasvoisia lapsia mistä en tykkää yhtään, joten päädyin Hannekseen eikä kaduta :3

      Haha, osaispa kaikki miehet :--D eiku täh

      Poista
  3. Hei! Mul on semmonen ongelma, että en oikein kuvatessani saa zoomattua jotenkin noin lähelle kuin sä, esim taaperoita? Vai onko jokin muu keino sulla tähän miten pääsen ruohonjuuritasolle ottamaan lähikuvia?

    Ja lisäksi, muistatko mitkä valmiskasvot sulla on? ja muistatko mistä hommasit bossan kulmakarvat ja nuo silmät, ne ovat ihanat<3 ?

    VastaaPoista